Houkutteleva työpaikkailmoitus on yrityksellesi mahdollisuus saada potentiaaliset ammattilaiset vakuuttumaan siitä, että yrityksesi on kiinnostava työnantaja. Kun ilmoitat avoimesta työpaikasta, tavoitteenasi on luonnollisesti myydä työpaikka hakijoille ja saada heidät lähettämään hakemuksensa yrityksesi tarjolla olevaan tehtävään. Tämä ei suinkaan ole työpaikkailmoituksen ainut tehtävä – se on yrityksellesi mahdollisuus vankentaa yrityksesi mainetta hyvänä ja vetovoimaisena työnantajana kandidaattien keskuudessa.
Rekrytointiprosessit ovat muuttuneet ja tehostuneet ennen kaikkea teknologiakehityksen myötä, ja uusia työkaluja ja tekoälyä on alettu hyödyntää työnhaun helpottamisessa. Tietyt lainalaisuudet kuitenkin toistuvat vuodesta toiseen muutoksista huolimatta – kun puhutaan rekrytointimarkkinoinnista, ei voi olla mainitsematta hyvän työpaikkailmoituksen merkitystä.
Jotta yrityksesi saa vangittua potentiaalisimpien hakijoiden huomion, tarkista, että seuraavat seitsemän askelta toteutuvat yrityksesi työpaikkailmoituksissa:
1. Kohderyhmän määrittely
Ensimmäinen askel työpaikkailmoituksen laatimisessa on kohderyhmän määrittely eli pohtia, millaiselle kohderyhmälle työpaikkailmoitus tehdään eli millainen on ihanteellinen hakija. Etsiikö yrityksesi kokenutta konkaria vai kaipaako tiimisi vastavalmistuneen rohkeita ideoita? Olisiko kansainvälisestä osaamisesta hyötyä? Millaista osaamista valittavalla henkilöllä on hyvä olla jo työsuhteen alussa ja millaisia taitoja hän voi kehittää tulevaisuudessa? Eri alojen ammattilaisia kiinnostavat erilaiset asiat, joten vältä laatimasta tismalleen samaa ilmoitusta etsiessäsi esimerkiksi pitkän linjan kokemusta kerryttänyttä talouspäällikköä tai opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua suorittavaa tulevaisuuden osaajaa. Asiantunteva teksti on paikallaan tietyissä tilanteissa, mutta joskus vapaamuotoisempi ja lämminhenkisempi sävy tavoittaa paremmin toivotun hakijakunnan.
Toivota kaikki hakijat tervetulleiksi esimerkiksi ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen, etniseen taustaan tai vaikka uskonnolliseen tai poliittiseen vakaumukseen katsomatta – pätevyys ratkaisee, eivät valinnan kannalta epäolennaiset tekijät! Monimuotoisuus ja inklusiivisuus ovat ehdottomasti avainasemassa, kun työnhakijat vertailevat eri työnantajayrityksiä.
2. Mitä yrityksesi tarjoaa hakijoille?
Yrityksesi ei ole todennäköisesti ainut yritys, jossa etsitään tiettyyn rooliin osaajaa. Siksi työpaikkailmoitusta laadittaessa on hyvä pohtia, millä keinoin yrityksesi erottuu muista yrityksistä – miksi hakijan tulisi valita juuri sinun yrityksesi? Onko yrityksessäsi tarjolla kattavat työterveyshuollon palvelut tai onko työntekijöillä käytössä kuntosali? Kuuluuko työntekijälle autoetu tai tarjotaanko henkilöstölle kattavat kulttuuri- ja liikuntaedut? Voivatko työntekijät tehdä nelipäiväistä työviikkoa tai onko työaika täysin itsenäisesti päätettävissä?
Muista, että esimerkiksi dynaaminen työympäristö tai kilpailukykyinen palkka eivät ole etuuksia, vaan palkanmaksu on työnantajan velvollisuus – ja työympäristö, olipa se dynaaminen tai energinen, löytyy jokaisesta työpaikasta. Painota sellaisia etuuksia, jotka tuovat aidosti mukavuuksia työntekijöiden arkeen. Löytyykö työpaikalta esimerkiksi työntekijöille tarkoitettu rentoutumistila, kuuluvatko työterveyshuoltoon erityisen kattavat palvelut, kuten hammaslääkärikäynnit, ja onko työntekijöiden käyttöön rakennettu vapaasti käytettävissä oleva kuntosali?
3. Miksi palkka-avoimuus on niin tärkeä?
Oletko jo kuullut EU:n palkka-avoimuusdirektiivistä, joka on astumassa voimaan vuonna 2026? Direktiivin myötä palkan tai palkkahaitarin ilmoittaminen joko jo työpaikkailmoitusvaiheessa tai ennen työhaastattelua muuttuu pakolliseksi, ja tässä tarkoituksena on palkkatasa-arvon edistäminen. Duunitorin toteuttaman kansallisen rekrytutkimuksen mukaan 65 % vastaajista on sitä mieltä, että työpaikkailmoituksissa tulisi ilmoittaa palkka tai palkkahaitari. Samaisessa tutkimuksessa käy ilmi, että uuteen työhön hakeuduttaessa palkka on työn tavoitteiden jälkeen toiseksi tärkein asia – näin toteaa 57 % vastaajista.
Tiivistetysti sanottuna palkka-avoimuus on tärkeä sen vuoksi, että se kiinnostaa hakijakuntaa mutta myös edistää tasa-arvoa ja avoimuutta.
4. Kerro työstä konkreettisin esimerkein, vältä kliseitä
Näköalapaikka, energinen työympäristö ja kilpailukykyinen palkka ovat jo sen verran kuluneita ilmaisuja, etteivät ne herätä hakijoiden keskuudessa kiinnostusta. Eivätkä monipuoliset ja haastavat tehtävät, mahdollisuus kehittyä ja kasvaa tai urapolut itsessään kerro hakijalle riittävästi roolista ja yrityksestä, vaan hakijat haluavat tietää, mitä nämä väittämät tarkoittavat käytännössä. Selkeän tehtävänkuvauksen ja etuuksien lisäksi työpaikkailmoituksesta tulee käydä ilmi, milloin työsuhde alkaa, millainen työaika on, missä työpaikka sijaitsee, miten työtehtävää haetaan, ja miten rekrytointiprosessi etenee – lisää ainakin haun päättymispäivä ja milloin haastattelut tai soveltuvuusarvioinnit pidetään.
5. Loputtoman pitkä vaatimuslista voi karkottaa hakijat
Työpaikassa tarvitaan monenlaisia taitoja ja kykyjä, mutta jätä tilaa myös motivaatiolle ja innokkuudelle! Vaikka etsit kymmeniä vuosia alalla jo työskennellyttä monitaituria, vaatimuslistan paisuttelu ei puhuttele hakijoita. Pikemminkin päinvastoin – mitä pidemmän listan vaatimuksia esität, sitä todennäköisempää on, etteivät hakijat innostu tehtävästä.
Työpaikkailmoituksessa on hyvä välttää keskenään ristiriitaisia ilmauksia. Jos etsit sosiaalista, ulospäin suuntautunutta tiimipelaajaa, joka työskentelee etänä yksin, tai nälkäistä myyjää, joka uusasiakashankinnan ohella syttyy yksityiskohtaisesta dokumentaatiosta ja raportoinnista, kannattaa tehtävänkuvausta tarkastella uusiksi ja pohtia, mikä oikeasti merkkaa tehtävän menestyksekkäässä hallinnassa.
6. Visuaalinen ilme tukee hakijoiden tavoittamista
Jos suinkin on mahdollista, työpaikkailmoitukseen kannattaa lisätä kuva tai upottaa video – ja erityisesti painottaa yrityksesi työntekijöiden näkemyksiä. Työnhakijoita kiinnostaa, millaista tulevien kollegoiden arki on, joten anna työntekijöillesi mahdollisuus jo työpaikkailmoitusvaiheessa kuvailla yritystäsi työnantajana.
Vaikka kuvat ja videot kutsuvat työnhakijoita tutustumaan työpaikkailmoituksen sisältöön, visuaalista ilotulittelua tärkeämpää on kuitenkin se, että ilmoituksen asiasisältö on varmasti kunnossa ja kohderyhmää puhutteleva. Pelkästään kiva kuva ei tuo yritykseesi hakijatulvaa, jos ilmoitusteksti on epäselvä, epäinformatiivinen tai kliseitä täynnä. Myös oikeinkirjoituksella on merkitys siinä, kuinka asiantuntevan kuvan hakijat rakentavat yrityksestäsi!
7. Päivitä työpaikkailmoituksia säännöllisesti
Älä kierrätä vuodesta toiseen samaa työpaikkailmoitusta. Roolin vaatimukset, yrityksen edut ja myös työnhakijat muuttuvat koko ajan, minkä vuoksi tekstiä tulee päivittää säännöllisesti. Jos työpaikkailmoitus pysyy täsmälleen samana vuosien vaihtuessa, jää hakijalle yrityksestä harmaa vaikutelma. Sama työpaikkailmoitus vuodesta toiseen voi viestiä, että yritys hakee jatkuvasti samaan rooliin uutta työntekijää, eikä saa osaajia sitoutumaan.
Työmarkkinoilla on riittänyt kuhinaa, kun esiin on nostettu tekoälyn hyödyntäminen rekrytointiprosessin eri vaiheissa. Työpaikkailmoituksissa tekoäly voi nopeuttaa tekstin tuottamista, mutta se ei kuitenkaan poista inhimillisyyden merkitystä. Hakijat haluavat tietää, miksi juuri yrityksesi on paras työnantaja, mutta tekoälyn avulla ei voi välittää työyhteisön hyvää henkeä tai mitä työtehtävät konkreettisesti sisältävät.
Jokainen työpaikkailmoitus on yrityksellesi mahdollisuus vankistaa työnantajamielikuvaa, joten panosta sujuviin ja houkutteleviin ilmoituksiin! Onnistunut rekrytointimarkkinointi on Adeccolle tärkeässä roolissa – me ymmärrämme, miten ja mistä yrityksellesi löytyy osaajia. Ota meihin yhteyttä, jotta voimme yhdessä laatia yrityksesi tarpeisiin vastaavan rekrytointimarkkinointikampanjan!